Iloinen syntymäpäivä: minulta poistettiin kaksi hammasta, numerot 28 ja 34. Hampaidenpoistoa ei, vinks vinks, tarvitse pelätä ollenkaan: puudutuksen ansiosta hampaiden repiminen ei tunnu missään, ja kaiken lisäksi hampaan irrotus on nopeasti ohi. Monta sekuntia hammaslääkäri ei hammasta vääntele ja kääntele. (Tai ehkä se riippuu hammaslääkäristä, en tiedä.) Ikävintä on poiston jälkeen, kun puudutus haittaa puhumista, estää hymyilyn ja lisää huulten kuivumisen riskiä. Puutuneisuus kesti ehkä 2½ tuntia.

 

Eilen oli viimeinen työpäiväni. Minun TÄYTYY ruveta lukemaan pääsykokeeseen ahkerammin!

 

Olen jo 20. Eräs henkilö tokaisi, että "yhtä vanha kuin Jeesus". Vastasin: "Jaettuna sadalla!"

 

Käyn illalla vähän kaupungilla kavereiden kanssa.

Kohta tulee kuluneeksi vuorokausi siitä kun viimeksi nukuin. Tämä on upouusi kokemus minulle.

 

Tampereella asuu ilmeisesti paljon aamuvirkkuja uijia. Tänään jo kello 6:20 uimahallissa oli yhtä paljon porukkaa kuin viime viikon keskiviikkona päivällä – paljon. Saunat näyttivät itse asiassa niin täysiltä, että päätin jättää saunomisen väliin ja lähdin suoraan uimasta kotia kohti. Sen johdosta kotimatka oli kovin kylmä.

 

Olen hyvin tyytyväinen siitä, että ehdin kotiin ennen kuin isä lähti töihin – itse asiassa minä menin sisään samalla ovenavauksella kun hän tuli ulos. Hän näytti todella hämmästyneeltä, mikä oli hauskaa.

 

Nyt olo on raukea, vaikka join tapojeni vastaisesti kahvia alakuppilassa. Kello 12(.15) alkaisi tilastotieteen harkat ja kahdelta lineaarialgebran. Illalla on vielä töitä. Valvomisen ansiosta sain muuten tehtyä yhdeksän tilastotieteen harkkatehtävää kymmenestä.

 

Kaksi tälle päivälle sopivaa mietettä:

Ala-asteikäisenä söin muistaakseni harvoin iltapalaa. Sain silti unta, enkä edes tuntenut oloani nälkäiseksi.

 

Nyt asia on toisin. Olin vuoteessa jo ennen yhtä, mutta vielä ennen kahta en ollut onnistunut nukahtamaan. Ajattelin muiden muassa pizzaa, Subwayn subeja ja jopa yliopiston Minerva-ravintolaa.

 

En syönyt tänään eilen päivällistä.

 

Samalla tavoin tunsin itseni nälkäiseksi mennessäni nukkumaan sunnuntaina. (Maanantaina kävinkin melkein ensi töikseni syömässä kokonaisen subin.) Tämä on nyt jokin uusi ilmiö.

 

Viime viikkoina olen myös antanut unirytmini sekoittua liikaa. Olen viivästänyt nukkumaanmenoa tavallista myöhemmäksi ja usein myös herännyt myöhään. Lieviä nukahtamisvaikeuksia on ollut. Ne eivät ole liittyneet nälkään.

 

Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta kun valvon koko yön. Muistan, kun pienenä lapsena kysyin äidiltäni, voiko ihminen valvoa koko yön. Hän vastasi, että voi jos on vaikka joku kriisi.

 

Ei kai minulla nyt sentään mitään kriisiä ole?

 

Mitä Galenos kertoo? "Pitkäaikainen valvominen tuo selvästi esiin unen tärkeyden erityisesti henkisen suorituskyvyn kannalta. Jo yhden yön valvominen aiheuttaa voimakkaan väsymyksen, uneliaisuuden ja lyhentyneen nukahtamisviiveen. Asennon ja ryhdin ylläpito vaatii ponnisteluja. Kirkas valo, liikunta, mielenkiintoinen tehtävä tai muu motivaatio pysyä hereillä kompensoivat paljolti unenpuutteen haittoja. Ärtyisyys, keskittymiskyvyn puute ja orientoitumisen vaikeus ovat tyypillisiä persoonallisuuden muutoksia. Psykoottiseen reaktioon taipuvilla henkilöillä pitkäaikainen valvominen voi aiheuttaa hallusinaatiota ja harhaluuloisuutta."

 

Tällä hetkellä väsymys tuntuu jo siinä, että mekaaninen kirjoittaminen ja asioiden looginen kirjallinen esittäminen vaativat jo aika paljon keskittymistä ja miettimistä. Saman huomasin jo äsken, kun tein loputkin tilastotieteen harjoitustehtävät. Mitenhän harjoitustunti sujuu tänään yliopistolla? Saanko osallistumisesta lisäpisteitä vaikka nukahtaisin? :)

 

Vielä ehtisin nukkua muutaman tunnin... Nääh, menen vaikka aamu-uinnille niin säästän 40 senttiä päivähintoihin nähden. Uimahalli aukeaa kuudelta.

Horowitz on onnistunut keksimään yksinkertaisen mutta omaperäisen juonen: neuroottinen näyttelijä yrittää jäljittää erään vitsin syntypaikan. Sitten tilanne muuttuukin absurdiksi: hallitus tehtaileekin muka vitsejä omassa vitsivirastossaan, mutta se on niin iso salaisuus, että virasto ennemmin tappaa kuin antaa sen paljastua.

 

Valitettavasti kirjan tunnelma latistuu loppua kohti. Loppuratkaisun tyylikeino ei ihastuta vaan ärsyttää; se on deus ex machina yhdistettynä postmoderniin metahömppään. Tietysti lopun latteudella on sanoma, ja herättää se ajatuksia ja ehkä pienen hymähdyksen. Mutta haluatko Sinä lukea 400-sivuisen huonon vitsin? Kysy sitä itseltäsi, ennen kuin tartut tähän kirjaan.