Perttu's profileKrooninen älyBlogLists Tools Help

Blog


    10/26/2007

    Kannabis nostaa psykoosiriskiä

    Ensimmäistä kertaa kuulin kannabiksen altistavuudesta psykoosille eräältä opettajaltani lukiossa.
     
    Nk. antivalistajat ovat toistuvasti valittaneet, että kannabisvalistus on täyttä valehtelua. Olen kukenut jostain lehdestä erään kannabiksen puolestapuhujan jopa tyrmänneen väitteen kannabis–psykoosi-yhteydestä aivan perättömänä.
     
    Tänään Metro kuitenkin kertoo, että tuoreessa tutkimuksessa on tällainen psykoosiriski havaittu. Siitäpä saivat "kannabis on turvallista" -intoilijat nenilleen!
     
    Usein kuulee sanottavan, että kannabis on terveellisempää (vähemmän epäterveellistä?) kuin tupakka ja alkoholi. No aivan mahdollista, mutta todella absurdia on kuitenkin ehdottaa jonkin asian laillistamista siksi, että se aiheuttaa vähemmän terveysriskejä kuin kaksi todella epäterveellistä ainetta. "Sähkölamauttimet pitäisi sallia kaikille, koska ne ovat vähemmän hengenvaarallisia kuin ydinpommi!"
     
    Mikseivät alkoholi ja tupakka ole laittomia? Koska kokemuksesta tiedetään, että niiden kriminalisointi johtaisi todella laajaan laittomaan käyttöön. Jos alkoholi ja tupakka keksittäisiin nyt, ne kiellettäisiin lailla.
    cannabis_leaf
    10/14/2007

    Tasa-arvo

    Hoitsut
    Jännää, että Tehy aikoo ryhtyä rajuihin toimenpiteisiin saadakseen parannusta hoitajien palkkoihin. Aivan syystäkin! Nyt Suomessa koulutetut hoitajat muuttavat kunnon liksojen perässä Norjaan ja muualle. Valtiolla on kyllä varaa maksaa lisää, eikä se missään nimessä saa sysätä vastuuta hätää kärsiville kunnille. Palkan lisäksi olisi pitkäjänteisesti järkevä ajatella myös työoloja: jos hoitajia koulutettaisiin ja virkoja olisi enemmän, työolot paranisivat niin, että ala (ja Suomeen töihin jääminen) houkuttelisi.
     
    Parturi–kampaamo
    Naisten hiustenleikkuu (/-kampaus/-muotoilu) kestänee kauemmin kuin miesten, mutta silti on olevinaan niin väärin, että hinnat ovat erilaiset. Parhaiten tasa-arvo toteutuisi, jos parturi–kampaamossa olisi aikaperusteinen veloitus. Minä en halua maksaa enemmän!
     
    Kielenhuolto
    Joku PK-feministi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on nostanut taas keskusteluun mm. sanat varusmies ja jokamiehenoikeudet. Lakitekstiin eivät sovi "maskuliinisuutta tihkuvat" sanat, mutta milläs ne korvataan? Varushenkilö ja jokahenkilönoikeudet kuulostavat... siltä, mitä ne ovatkin. Keinotekoiselta yritykseltä korjata "vääriä" sanoja. No, noita kahta sanaa ei kylläkään esitetä ratkaisuksi, vaan asiaa käsitellään Kotuksessa vasta myöhemmin. Kirjoitan sitten myöhemmin, mitä mieltä olen, mutten oikein usko, että hyvää ratkaisua saadaan aikaan. Ehkä nuo sanat voisi yksinkertaisesti hyväksyä asiakäyttöön molempia sukupuolia koskemaan muinaisjäännöksinä. Tai no ei tietenkään voi, ei nyky-yhteiskunnassa. Jossain vaiheessa asiasta kuitenkin nousee hirveä haloo.
    10/13/2007

    Noteerattua

    • Jos (englanninkielinen) Wikipedia painettaisiin kirjoiksi, tarvittaisiin 666 kirjaa! Tämä ei ole salaliittoteoria, vaan Wikipedian itsensä myöntämä fakta! Tämä kaatanee vettä kristilliseen Conservapediaan hurahtaneiden myllyyn.
    • Iltalehdessä oli tänään mielenkiintoinen kolumni television uutis- ja ajankohtaiskuvien valheellisuudesta.
      • Jos jossain päin maailmaa kuvataan nk. leipäjonoja, paikalle yritetään houkutella mahdollisimman paljon jonottajia. Kun jonottajia ei tule tarpeeksi, kuvataan vain jonon etummaisia, jolloin lyhyen jonon pää ei näy.
      • Katumellakoitsijat innostuvat kuvaajan tulosta ja riehuvat siksi paljon kovemmin kuin muulloin. He sytyttävät vaikka henkilöauton kuvaajan iloksi.
    10/2/2007

    Kuulumisia

    Opiskeluni on hyvin kevyttä. Sellaista opetusta, johon minun kannattaa osallistua, järjestetään viikossa noin 12–14 tuntia. Vaikka tällainen kevyys onkin mukavaa, tunsin tarvetta työskennellä vähän enemmän. Aloitankin huomenna puhelinhaastattelijan työt. Ne sopivat hyvin opiskelun oheen, koska työaika on arki-iltoina (tai lauantain päivävuorossa) minimissään kolmena päivänä viikossa.
     
    Saan tienata niin paljon kuin lystään JA opiskella niin vähän kuin haluan. En nauti minkäänlaista opintotukea säästääkseni tukikuukausia ja tunnun hieman huonosti löytävän sellaisia kursseja, joita voisin hyväksilukea lääkiksessä.
     
    Olin juuri vähällä sanoa, että minulla on tosi vähän läksyjäkin jne., mutta nyt kävi kyllä nolosti: tajusin juuri, että huomiseksi pitäisi tehdä tilastotieteen harjoituksia. Ja kello tulee ½ 12 illalla... Voi minua. Olen osoittanut viime aikoina älyttömän huonoa aikataulutuskykyä. En kerta kaikkiaan tule ajatelleeksi näitä asioita.
     
    En ole kunnolla tutustunut uusiin ihmisiin yliopistolla. On niin helppoa yksinkertaisesti pitää yhteyttä lukioaikaisiin kavereihin. Minulle se tutustuminen taas on älyttömän vaikeaa. Usein jään pohtimaan, kumpi on vaivalloisempaa: ihmisiin tutustuminen vai tuttavien puute.
     
    Uutisista ja politiikasta: Burman tilanne on huolestuttava. Hallitus on mahdollisesti tapattanut jo tuhansia mielenosoittajia. Eri valtiot ja yhteistyöelimet ovat saaneet aikaiseksi pakotteita, mutta tietysti sitä toivoisi, että ne voisivat olla toimissaan nopeampia.
     
    Nyt äkkiä tilastotieteen tehtävien kimppuun!