| Perttu's profileKrooninen älyBlogLists | Help |
|
12/19/2007 TyöelämäniEilen oli työpaikan pikkujoulut. Sellainen tilaisuus oli minulle yhtä "uusi ja ihmeellinen" kuin mitä minulle on koko syksyn ollut arkinen työnteko. Tietysti suuri osa työelämän seikoista oli tullut tutuksi jo kahden viime kesän kesätöissä, mutta eihän se ihan sama ole.
Pikkujouluissa ei ollut paljon ohjelmaa – mahtaakohan niissä yleensäkään olla. Viihdyin siellä kuitenkin melko kauan, nautin ruokatarjoiluista ja vähän juomistakin. Joulupukki käväisi.
Minulla on töitä vähintään kolme 4½-tuntista vuoroa viikossa. Enemmänkin saisi ottaa, mutten yleensä ole jaksanut/viitsinyt opiskelujen päälle. Työpaikka on ihan ok ja palkka aika sopiva. (Kyseessä on siis puhelinhaastattelijan työ.) Kun hankin työn, ajattelin, että parempi istua iltaa siellä rahaa tienaten kuin kotona, mahdollisesti ilman tekemistä, mitään aikaansaamatta. Ja onkin tuntunut mukavalta, kun tuloja on ollut vakaasti enemmän kuin menoja. Olen myös tainnut oppia töissä jotain, ja olen tutustunut pariin työkaveriinkin.
Lopputalvesta minun on kuitenkin lopetettava työt, jotta voin keskittyä pääsykokeisiin. 12/16/2007 Tontulla on kiireMitä antaa lahjaksi... Olen jo löytänyt lahjat veljilleni ja vanhemmilleni, mutta isovanhemmille ja serkulle en ole vielä keksinyt mitään. Kaikki tietysti (paitsi veljet ;)) sanovat, ettei mitään tarvitse antaa, mutta mielelläni veisin jotain pientä ainakin mummille, kun kerran olen taas menossa jouluksi hänen luokseen Varkauteen. (Perttu-fanit voivat ehkä bongata minut Tampereen rautatieasemalla perjantaina kahdentoista jälkeen tahi Varkaudessa kolmen jälkeen. Tähän mennessä kukaan lukuisista Internet-ihailijoistani ei liene tullut nähneeksi minua livenä. ;)) Tämä taitaa olla jo neljäs perättäinen joulu, jonka vietän Varkaudessa. Siellä on joulu aina järjestetty hyvin perinteisesti, ja se onkin tuntunut hyvin tunnelmalliselta.
Parille kaverille keksin omasta mielestäni tosi omaperäisen ja hauskan pikku lahjan. En tietenkään kerro niistä tämän tarkemmin tässä julkisessa blogissani, ja sitä paitsi idea on mielestäni muutenkin niin upea, että se pitää patentoida ensin.
Olen viime aikoina valvonut omalla asteikollani todella myöhään, ehkä jonnekin kahteen aamuyöllä. Tähän ovat johtaneet nämä kaksi seikkaa: Ensinnäkään ei tarvitse herätä/mennä mihinkään, ei ainakaan ennen puoltapäivää. Toiseksi työni loppuvat sen verran myöhään, että sitten kun vielä haluan viettää vapaa-aikaa vaikkapa TV:n, tietokoneen, kirjan tms. ääressä, ilta venyy helposti.
Ai niin, olenkos tullut kirjoittaneeksi mitään työpaikastani? En kai... Olen muuten maininnut siitä ohimennen 2.10. kirjoittamassani blogimerkinnässä. No, kirjoittelen mahdollisesti lisää aiheesta ensi viikolla, jos ehdin, muistan ja viitsin.
Katso myös
|
|
|