Perttu's profileKrooninen älyBlogLists Tools Help

Blog


    2/20/2007

    Alustavia tuloksia (AI ja EN)

    Vasta tänään lukiolla käydessäni tajusin käydä katsomassa opettajien arvioita yo-kirjoituksista.
     
    Tekstitaidon pistemääräni oli yllättävän korkea: opettaja antaisi minulle kakkostehtävästä peräti kuusi pistettä eli täydet pisteet! Kolmostehtävässä pisteeni jäisivät kuitenkin vain kolmeen, arvatenkin koska sanamäärä ei ollut pyydetty. Mutta nelosen pistemääräni on peräti viisi, vaikka kuvittelin sen menneen huonosti!
     
    Pisteet voivat kuitenkin laskea Lautakunnassa oikein urakalla. Ei saa tuudittautua hyvään tulokseen. Äidinkielestä olisi tosin hyvä saada oikein hyvä arvosana, koska se vaikuttaa niin monien jatko-opiskelupaikkojen saamiseen.
     
    Englannin kuuntelukin meni erinomaisesti! Itse asiassa pistemääräni oli koko koulun korkein (jollakulla toisella oli sama pistemäärä). Monivalinnoista tulossa olisi 28 raakapistettä ja sanallisista vastauksista täydet kymmenen! Jos on yksi ällä tulossa, niin se on sitten englanti.
    2/15/2007

    Vaalimasiina

    Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa vaalikonetta, YLE:n vaalikonetta. Idea tuli Tiede || Mies -blogista, jota taas vaihteeksi luin käydessäni läpi selaimen kirjanmerkkejä. En ole vielä kirjoitellut paljoa eduskuntavaaleista, oikeastaan Vaaliteemoja on tähän mennessä ainoa aihetta käsittelevä kirjoitukseni.
     
    YLE:n vaalikoneessa on eri vaalipiireille eri kysymyksiä (tietysti myös samoja), 30 kpl. Ärsyttävän moni alkupään kysymys koski työllisyyspolitiikkaa, joka ei ole minulle kovin tärkeä aihe. Mukana oli myös ympäristönsuojeluun ja NATO:on liittyviä kysymyksiä.
     
    Tulokset olivat aika yllättäviä. Yllättävää ei ollut, että "epäsopivimmat ehdokkaat" -listan kaikki ehdokkaat olivat kokoomuksesta . Sen sijaan ykköseksi tullut senioripuolueen ehdokas Maarit Suonsivu yllätti (näköjään hän onkin sitoutumattomana). Minulle on välittynyt kyseisestä puolueesta sellainen "yhden asian liike" -vaikutelma, kun esimerkiksi Suomen silta -lehdessä puolue kertoi vastustavansa Internet-välitteistä äänestämistä ulkosuomalaisille, koska se "on epätasa-arvoinen vanhuksille" tai jotain. Näköjään Suonsivukin on vastannut valtaosaan kysymyksistä "en osaa sanoa", ja ilmaissut mielipiteensä vain eläkeläisasioihin liittyen.
     
    Muutenkaan senioripuolue ei ole iskenyt, vaikka "sankarihoitajaksi" kutsuttu Laila Koskela on puolueen listoilla. Hän ainakin on todella saanut jotain aikaiseksi, jopa ilman päätösvaltaa.
     
    Muita tärkeimpiä listan alkupään puolueita ovat perussuomalaiset, SKP, STP (Suomen työväenpuolue, ilmeisesti seniorien ohella uusia puolueita) ja pari vihreääkin. Aika marginaalisia pikkupuolueita, siis. Toivottavasti muutkin ihmiset tajuavat, ettei isoista puolueista ehkä löydy omia mielipiteitä vastaavia ehdokkaita.
     
    Perussuomalaisen "kummittelu" listan alkupäässä on jälleen hieman hämmentävää kuten Timo Soinin presidentinvaalien aikaan. Puolueen imagossa on kuitenkin myös paljon ikäviä tahroja kuten suhtautuminen maahanmuuttoon. Lea Mäkipää (PS) vaikuttaisi kommentoivan vaalikoneen kysymyksiä aika järkevästi vaikkakin itse tekisin erilaisia painotuksia.
     
    Montakohan kansanedustajaa SKP kuvittelee saavansa kannattamalla sosialistiseen järjestelmään siirtymistä? Eiköhän puolueen agendaan sopisi paremmin vaikka vallankumouksen masinointi. Mika Fagerströmin kommentit vaalikoneessa ovat toisinaan todella huvittavia.
     
    Mikko Alatalo (kesk.) näkyy olevan ensimmäinen suurten puolueiden ehdokas listallani (sijalla 30) :D.
    2/13/2007

    Pitkä englanti kuultu 2007/kevät

    Englannin kuuntelu oli melko helppo ja aivan tavallinen – sellainen, jollaisia olemme yleensäkin harjoitelleet.
     
    Ensimmäinen osio käsitteli (Australiassa?) räjähtäneitä housuja. Rikkakasvimyrkky natriumkloraatti muodosti orgaanista ainetta hapettamalla räjähdysherkkiä aineita. Ensimmäinen kysymys kuului: Missä housut olivat? Vaihtoehtoina takassa, pesussa ja sisällä. Vastasin "pesussa", koska ne räjähtivät ollessaan kuivumassa enkä toisaalta kuullut, että ne olisivat olleet sisätiloissa.
     
    Toinen osio koostui yksittäisistä kysymyksistä, joihin liittyvät puheenpätkät kuultiin vain kerran. Nyt pitikin keskittyä kunnolla! Tähän osioon kuului esimerkiksi hämärä kysymys, mihin tarkoitukseen thaimies käytti krokotiilia: lapsenvahtina, henkensä suojelijana vai ruuan metsästäjänä. Nauhalla sanottiin kylläkin oikeastaan, että tyynynä. Vastasin "henkensä suojelijana".
     
    Kolmannen osion teksti koski taitoluistelijoiden piruetteja. Ensimmäinen kysymys: Miksi NASA tutkii taitoluistelijoiden pyörimistä? Vaihtoehdot liittyivät uuden teknologian kehittelyyn, tasapainoon ja astronauttien mukavuuteen tms. Vastasin kai tasapainon, mutta näin jälkikäteen ajatellen "mukavuus" olisi voinut olla oikea vastaus.
     
    Avoimet kysymykset olivat myöskin peruskamaa.
     
    Hyvin ikävää oli joutua kymmenien kokelaiden kanssa "jälkikarenssiin" historian luokkaan, jotta emme olisi voineet paljastaa vastauksia niille, jotka eivät vielä olleet kuunnelleet. Olimme luokassa yli tunnin. Olisi kai periaatteessa pitänyt olla hiljaa, mutta eihän se tietenkään niin mennyt.
     
    Etukäteen karenssissa oli TrakTori*, kun taas Jokke* ja Lauri* sattuivat olemaan kanssani samassa kuunteluryhmässä.
     
    Mitähän mahtaisi tulla? Ehkä 27 monivalinnoista ja kahdeksan pistettä sanallisista vastauksista.
    2/9/2007

    Äidinkieli tekstitaito 2007/kevät: Historiallinen koe

    Nyt se on sitten tapahtunut, olen kirjoittanut tekstitaidon kokeen. Menikö hyvin? No ei, tai katsotaan nyt... Olin aika rento aamulla, ja sain nukuttua ihan hyvin edellisenä yönä: en viitsinyt edes yrittää mennä ajoissa nukkumaan, mutta kahdentoista jälkeen nukahdin nopeasti ja heräsin 6.30. Sain myös yllätyksenä isältä kyydin koepaikalle – hän kysyi vasta aamulla, tarvitsisinko kyytiä. Kiva, että sain: vaikkei ollut ihan yhtä kylmää kuin eilen, mittari näytti –22 astetta.
     
    Eväät: Hedelmänektaria, puoli litraa lähdevettä, kaksi Vaasan ruispalat -leipää, kaksi klementiiniä, viisi palaa Fazerin sinivalkoista.
     
    Kello 7.55 auto pysähtyi parkkipaikalle. Istuin vielä autossa.
    Kello 8.00 saavuin paikalle. Paikalla oli jo TrakTori*, jolle tämä oli elämän ensimmäinen yo-koe. "Olen suorastaan neitsyt", hän sanoi humoristisesti.
    Kello 8.45? mentiin sisään saliin.
    Kello 9.00 koe alkoi.
    Kello 12.05? söin eväitä.
    Kello 14.00 oli valmiina vasta yksi vastaus! Olin epätoivoinen ja masentunut varsinkin, kun aloin epäröidä tehtävää 3. No, luonnoksia minulla sentään oli jo tehtyinä.
    Kello 14.55 kaikki oli valmista, mutta viimeistelemätöntä. Eihän siinä sitten enää ehtinyt muuta tekemään kuin ylirastittamaan luonnoksen.
     
    No, se ei ilmeisesti ole mennyt kovin hyvin muillakaan, joten turha kai maalailla piruja seinille. Nyt pitää vain valmistautua mahdollisimman hyvin esseekokeeseen.
     
    Kokeessahan kysyttiin:
     
    1. Päättele Lars Sundin romaanin alun perusteella, miksi Otto Näs pakenee vanhainkodista.
    En uskaltanut vastata tähän kysymykseen, koska en ole koskaan osannut oikein löytää syitä rivien välistä. Toisaalta olisin kyllä varmaan saanut kohtalaisen pitkänkin pohdinnan aiheesta.
    2. Analysoi, millainen on romaanikatkelman kertoja.
    Tein tämän ensin, ja pituutta tuli ehkä 1½ sivua. Mainitsin, että hän on henkilö, mutta toisaalta kertoja on kaikkitietävä kohtauksessa, jossa Otto rikkoo television – hänhän ei ole paikalla, mutta kuvaa silti tapahtumia yksityiskohtaisesti. Sitten kerronta muuttuukin taas yhtäkkiä sisäiseen fokalisaatioon, kun kertoja alkaa selostaa omia havaintojaan ja kokemuksiaan. Voisin saada tästä ehkä 4–5 pistettä, jos olen ymmärtänyt tehtävänannon oikein.
    3. Kirjoita romaanin alussa kuvatusta tapahtumasta uutinen Siklaxin paikallislehteen. Uutisen tulee olla määrämittainen, 200–250 sanaa.
    Tästä tuli vain 183 sanaa! En ehtinyt enää pidentää, koska aika loppui. Otin riskin ja keksin uutiseen täytettä, koska siitä ei muuten olisi tullut niinkään pitkää. Ei pelkän romaanikatkelman perusteella edes oikein olisi saanut kunnon uutista. Jos sai keksiä, voisin saada tästä ehkä 4 pistettä. En kuitenkaan enempää, koska sanamäärä ei ollut aivan pyydetty.
    4. Uutisoinnin ihanteena pidetään puolueettomuutta. Pohdi, miten tavoite toteutuu STT:n uutisessa (Turun Sanomat 2.5.2006).
    Tästä tuli niin säälittävän lyhyt vastaus :(. Selvästi alle sivu, vaikka yritin käyttää isohkoa käsialaa. Tästä tuskin tulee kolmea pistettä.
    5. Toimittaja Sami Soininen ja pilapiirtäjä Karlsson ottavat kumpikin omalla tavallaan kantaa VR:n makasiinien tapahtumiin. Millaisen käsityksen lukija saa niistä? Ota analyysissasi huomioon sekä teksti että kuvat.
    Pilapiirroksen sananvaihto kahden nuoren välillä (istuvat puistossa, taustalla Suomen ja EU:n liput):
    – Ei, kyllä meidän nyt pitää ryhtyä vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin.
    – Joo, onks sulla stidejä?
    Mikähän se "stidi" tai "stide" on? Ajattelin kyllä tulitikkua, mutten viitsinyt ryhtyä arvaamaan. Olisiko se ollut yleissivistystä, vai oliko tässä tehtävä exclusively for Helsinkians? Mrr...
    Siis epävarman arvion mukaan noin 11 pistettä. Preliminääristä tuli 13...
     
    > Tässä koe PDF:nä Helsingin sanomien sivuilta.
    > Opinportin keskusteluissa jutskaillaan yo-kokeista.
    2/7/2007

    Blogin synttärit!

    Tuskin on omista 19-vuotissynttäreistä päästy, kun Krooninen äly täyttää 2 vuotta. Loppujen lopuksi kohtalaisen pitkä aika. Kun aloin kirjoittaa blogia (7.2.2005 klo 15:46), olin lukion ensimmäisen vuoden opiskelija – nyt jo abi!
     
    Vuosi sitten toivoin blogimerkinnässäni, että seuraavan vuoden aikana tekisin parannusta sekä blogitekstien määrässä että niiden laadussa. En ikävä kyllä ole tainnut onnistua kummassakaan tavoitteessani, vaikka olenkin onnistunut ylläpitämään päivitystahtia...
     
    Tilastoja:
    vuosi|merkintöjä|päivitysväli|muutos
    05-06 145        2,52 päivää 
    06-07 63         5,79 päivää  -82/+3,27
    KA.   104        3,51 päivää
    yht.  208
     
    Eli tämä on 209. blogimerkintäni. Tein vuoden aikana alle puolet siitä blogimerkintöjen määrästä minkä saavutin ensimmäisen vuoden aikana. Tahtiin ei ole luvassakaan tihentymistä, koska yo-kirjoitukset ja pääsykokeet painavat päälle. Ylihuomenna äidinkielen kirjoitukset...
     
    Blogini kävijämääriin lisäystä tuovat hakukoneilla tänne päätyvät ihmiset. Vasemmalla on vain joitain niistä hakusanoista, joilla tänne on löydetty.