Perttu's profileKrooninen älyBlogLists Tools Help

Blog


    3/30/2008

    Voi Ilkkaa

    Ilkka Kanervalle on tapahtunut niin nolosti kuin vain voi tapahtua. Hän on joutunut samaan kohuun kahdesti, toisen kerran juuri, kun ensimmäinen oli melkein unohtunut.

    Mitenkäs se sanonta menee? Liittyen samaan kiveen kahdesti kompastumiseen. Googlella löytyy: "Ei aasikaan samaan kiveen kahta kertaa kompastu." "On harmillista kompastua kahdesti samaan kiveen." "Kun kompastuu samaan kiveen kahdesti, joutaakin nyrjäyttää nilkkansa."

    Serkkuni sanoi, että on hölmöä ajatella noiden tekstiviestien lähettelyn vaikuttavan Kanervan työskentelyyn. Ihan totta, mutta on asialla toisaalta toinenkin puoli: kun äänestää jotakuta, haluaa äänestää paitsi etevää poliitikkoa myös jotenkin "hyvää ihmistä". Jos Kanervan viestittelyt koskien mm. yhdynnän suorittamispaikkaa ovat seksuaalista häirintää, ne eivät tuntuisi sopivan ministerille.

    Salaliittoteorioita

    Miltä seuraavat kuulostaisivat?

    • Kokoomus lavasti tekstiviestikohun voidakseen vaihtaa ulkoministerin yllätysnimeen juuri ennen NATO-kokousta. (Ehkä jopa Katainen itse pääsisi "natottamaan" Suomea.)
    • Hallitus valmistelee jotain todella tärkeää päätöstä, ja on lavastanut tekstiviestikohun, jotta tämä varmasti närää herättävä asia voidaan hoitaa kaikessa hiljaisuudessa, niin että kansa tuskin edes huomaa.
    3/13/2008

    Kuvablogi: Menneen talven ilmasto

    Talvi 2007–2008 ei jää mieleemme järjin lumisena – kreikkalaisten ja turkkilaisten mieleen sitäkin lumisempana. Paradoksaalisesti talvi oli maailmassa kylmin neljääntoista vuoteen, mutta Suomessa lämpimin ikinä.

    Eräskin kommentoija uskalsi Hesarin nettisivuilla aika röyhkeästi julistaa ilmastonmuutoksen olemattomaksi talven kylmyyden vuoksi. Röyhkeästi siksi, että Hesarin artikkelissa kylmyys pannaan la niña -ilmiön syyksi, ja la niña on ilmaston lämpenemisestä erillinen ilmiö, joka voi aiheuttaa verraten kylmää ilmastoa väliaikaisesti, vaikka ilmasto olisi muuten lämpenemässä.

    Talvi oli hyvin kylmä Välimerellä, Kiinassa ja muistaakseni myös Pohjois-Amerikassa.

    Joulukuussa oli välillä lämmintä ja välillä talvisempaa, kuten ehkä muistatte. Tämä kuva on otettu 5. joulukuuta yliopistolta Kanslerinrinteeltä ylöspäin:

    Kuva088

    Seuraava kuva, samaa rinnettä alaspäin, on otettu noin viikkoa myöhemmin, 13. joulukuuta:

    Kuva090

    Aikamoinen muutos, eikö vain? No, joulu tai ainakin jouluaatto oli muistaakseni hieman valkea Varkaudessa. Lunta oli ainakin osan päivää pari milliä. Mutta välipäivinä kaikki suli pois. Kävimme alennusmyynneissä (ja museossa) Kuopiossa välipäivinä, tarkemmin sanoen 29. joulukuuta:

    Kuva103  Kuva104

    Karsealta näytti Kuopion torilla vuodenaikaan nähden.

    16. tammikuuta olin jälleen lumettomalla Tampereella:

    Kuva124

    Ehkä Sorsapuiston lammessa oli tuolloin jotain jäätä muistuttavaa, mutta ihan lumettomalta näyttää maisema. Helmi–maaliskuussa satoi lunta, ja tamperelaisetkin saivat nauttia ihan kunnon talviympäristöstä ja vähän lumitöistäkin. Tämän viikon alussa lumi oli tosin jo menetetty, kuten tästä tiistain koskimaisemasta näkee:

    Kuva130

    Sorsapuisto oli kuitenkin lumen ja jään viimeinen linnoitus, sillä tältä näytti vielä ainakin eilen:

    Kuva131

    3/9/2008

    En ole paljon muuttunut poliittisesti

    Kaksi vuotta sitten kerroin tekemästäni "poliittinen kompassi" -testistä. Poliittinen kompassi (The Political Compass) on siis netissä monivalintakyselyyn vastaamalla tehtävä testi, joka sijoittaa vastaajan taloudellisesti vasemmisto–oikeisto- ja sosiaalisesti libertarismi–autoritarismi-akseleille.

    Kun tein testin huhtikuussa 2006, sain tulokseksi vasemmistolaisuutta –6,63 ja libertarismia –3,08. Tänään tein testin uudestaan ja sain –6,50 ja –3,74. Voisi siis ajatella, että olen oikeistolaistunut ihan vähän ja liberalisoitunut jonkin verran. Luulenpa kuitenkin, että aikaisemmat ajatukseni ovat vain jalostuneet. Mitätön muutos. Olen tavallaan iloinen, että olen ikään kuin "pysynyt samana ihmisenä".

    2006: 2006
    2008: 2008

    3/3/2008

    Lisää halpoja kirjoja

    Kirjoitin kerran aiemminkin halvoista kirjaostoksistani, ja onhan sitä taas pakko päästä rehentelemään. Viime aikoina olen tehnyt niin älyttömän halpoja kauppoja, etten enää ikinä halua ostaa normaalihintaisia (20–40 euroa) romaaneja (enkä edes pokkarimuodossa 7–10 eurolla).
     
    Suurin "syyllinen" viime aikojen kirjaostoksiini on Kirjatori kahden euron päivineen. Ostin kahden euron päiviltä kai viisi kirjaa. Tänään menin Kirjatorille "ihan vain kiertelemään" kun ajattelin, että kahden euron päivät olisivat menneet jo ohi, mutta mukaan tarttui taas viisi opusta kahden euron kappalehintaan!
     
    Tässä siis vähän luetteloa ostoksistani.
    1. Ari Ahola: Aristos. Suomalainen kirjakauppa, 1 euro.
      • Tämän kirjan menin ostamaan jo marraskuussa. Kyseessä on muinsaiseen kreikkaan sijoittuva historiallinen romaani.
    2. Toby Clements: The Asti Spumante Code – a Parody. Kirjatori, 2 euroa.
      • Da Vinci -koodi -parodiat ovat jo menneet pois muodista, kun puheenaiheet ovat vaihtuneet. Sitä parempi minulle, joka menen mukaan trendeihin vasta kun ne ovat jo menneet ohi, jos silloinkaan; sainpa tämän kirjan halvalla.
    3. Kyle Mills: Free Fall. Kirjatori, 2 euroa.
      • Pokkarimuotoinen salaliitto-/agenttitrilleri.
    4. Blaise Pascal: Geometrisestä mielestä ja muita pohdiskeluja. Kirjatori, 2 euroa (aiemmin 6,50 euroa).
      • 1600-lukulaisen matemaatikko–filosofin mietteitä. Sivistystä! Lyhyt kirja, 130 sivua kovissa kansissa.
    5. John Sandford: Hidden Prey. Kirjatori, 2 euroa.
      • Toinen pokkarimuotoinen salaliitto-/agenttitrilleri.
    6. Khariton: Kallirhoe. Kirjatori, 2 euroa.
      • Takakansitekstin mukaan Kallirhoe on vanhin kokonaan säilynyt kreikkalainen romaani, ehkä ensimmäiseltä vuosisadalta ("0-luvulta") tai jopa ensimmäiseltä vuosisadalta e.Kr. "[Sen] – – tapahtumat sijoittuvat jonnekin vuoden 400 eKr. tienoille; se on ollut siis oman aikansa historiallinen romaani." Kiehtovaa!
    7. Anssi Asunta: Kolmas aikakirja. Kirjatori, 2 euroa.
      • 2030-luvulle sijoittuva, takakansitekstin perusteella hyvinkin mielenkiintoinen esikoisromaani.
    8. Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto: Monena mies eläessänsä – Elias Lönnrotin rooleja ja elämänvaiheita. Kirjatori, 2 euroa.
      • Elias Lönnrotin elämäkerta.
    9. Apostolos Doxiadis: Petros-setä ja Goldbachin hypoteesi. Kirjatori, 2 euroa.
    10. Leif Eriksson ja Kristoffer Lind: Sitaateista tyhmimmät. Kirjatori, 2 euroa.
      • Tämähän olisi vaikka kiva synttärilahja jollekin blogini ei-vakinaiselle lukijalle, joka ei siis tule "katsoneeksi lahjahevosen suuhun". Teoksen innoittajista tärkeimpiin näyttäisi lukeutuvan George W. Bush, mikä yllätys. Kirja on vuodelta 2003, eli ei ihme, että se oli myynnissä noin edullisesti.
    11. Åsa Larsson: Sudentaival. Suomalainen kirjakauppa, 5 euroa (norm. 41,20 euroa (no ei varmana oo koskaan ollut myynnissä tohon hintaan!)).
    12. Theo Hakola: Veren reitti. Suomalainen kirjakauppa, 50 senttiä.
      • Takakansiteksti ei ehkä sinänsä olisi oikein kiinnostava, mutta hinta–takakansiteksti-suhde on hyvä!
    13. Virsikirja. Kirjatori, 2 euroa.
      • Täsmennyksenä vielä: minä en ikinä laula virsiä! Kun avasin kirjan kaupassa vilkaistakseni sisälle, aukesi se virren 170 kohdalta, joka on paras virsi. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka tuollaisellekin keksisin jotain käyttöä.
    Nämä kaikki minä tosiaan omistan. Milloin ehdin lukea ne? Tuskin koskaan Nörtti! Mutta jos saan halvalla täytettä kirjahyllyyni, mikäpä siinä. Itse asiassa pienen pieni kirjahyllyni on jo täynnä. On kai pakko muuttaa, että saan hyllytilaa *pilke silmäkulmassa*.