Kiitokset Cloudylle onnentoivotuksista, mutta tehtyjen tehtävien määrästähän se jäi kiikastamaan. Jotenkin pääsykoe lähti hitaasti käyntiin, en vastannut mitään tehtävään 3, ja pari muutakin tehtävää meni ikävän huonosti: esimerkiksi tehtävään 2 b) (Miten vanhenemiseen liittyvät aineenvaihduntamuutokset vaikuttavat ruumiinpainoon? Perustele vastauksesi.) vastasin vain: "Vanhuksille on tyypillistä pitkäaikainen katabolinen tila." Näin jälkikäteen ajatellen olisin vielä viimeisen minuutin aikana voinut kirjoittaa ainakin: "Tämä johtaa laihtumiseen."

 

Kaikkein epämiellyttävimmältä tuntui biologian kysymyksiin vastaamiseen rupeaminen. Taisi olla sellaista "tyhjän paperin kammoa". Tuntui vain jotenkin siltä, että "ei minun missään nimessä 'vielä' kannata näihin vastata, kun kuitenkin jää joku tärkeä asia välistä pois. Parasta, että teen ensin kaiken muun." Mitä ajattelinkaan?

 

Tein valistumattoman arvion pistemäärästäni. Valistumattoman sikäli, että en viitsinyt jäädä lukemaan mallivastauksia yliopiston aulaan, koska oli niin paljon tungosta. Olisi ehkä pitänyt, mutta olin vain iloinen siitä, että "loma alkoi". No, arvioisin siis, että voisin saada 96 pistettä (max. 163) eli 59 % pisteistä. 62 %, jos otetaan huomioon abiuspisteet (jotka lisätään kai lopulliseen 0–72 tasoitettuun pistemäärään). Näin äkkiseltään laskien 75 %, jos lasketaan myös ylioppilastutkinnon arvosanat. Mutta mikään näistä tuloksista ei aiempina vuosina olisi riittänyt läpipääsyyn Tampereella...

Oikeastaan äidinkielen ylioppilaskokeen uudistus oli oikein positiivinen asia. Uusi koe mittaa kokelaiden taitoja hyvin monipuolisesti ja luotettavasti, ja tuloksena saadaan hyvä, todellisuutta vastaava tulosjakauma.

– Älä nyt vaan sano, että juoksit Iidesjärven ympäri tässä ajassa, isäni hämmästeli kun tulin lenkiltä kello 11.40.

 

Aiemmassa asuinpaikassani vakoilenkkini oli lyhyempi, alle puolituntinen, mutta Iidesjärven kiertäminen ei suju niin nopeasti. Tänään juoksin lenkin vasta neljättä kertaa tänä vuonna, mutta silti pääsin aivan uskomattomaan tulokseen! 40 minuuttia! (Maaliskuussa, kun juoksin lenkin ensimmäistä kertaa, kului aikaa 49 minuuttia.) Mittasin, että lenkkini pituus olisi sellaiset 6,4 kilometriä.

 

Isäni haastoi minut talvella juoksukilpailuun, ja sovimme, että juoksisimme järven ympäri 31.5. Taitaa olla läpihuutojuttu...

 

Kuvassa on graafinen esitys siitä, miten juoksu (se lyhyempi lenkki) sujui viime vuonna.

 

EDIT: Tänään isänikin juoksi saman lenkin ja väitti, että hänellä meni suurin piirtein yhtä kauan kuin minulla! En kyllä usko ihan 100-prosenttisesti...

Suomalainen lehdistö kaataa taas vettä suomalaisten itsehäpeämyllyyn. Hanna Pakarinen puhui vähän tankeroenglantia Euroviisujen kansainvälisessä tiedostutilaisuudessa, ja heti Iltsikka kirjoittaa mm. näin: "Hannan heikko kielitaito tuli lähes kaikille yllätyksenä." Tässä pidetään taas "kielitaitoa" ja "englannin taitoa" ikävästi synonyymeimä. Minua hävettää kyllä lähinnä, että kielellisesti rajoittuneet ihmiset pitävät englantia tärkeimpänä. "Heikon ääntämisen voi vielä antaa anteeksi, sillä kaikki eivät ole olleet koko ikäänsä innokkaita kieltenopiskelijoita", kirjoittaa toimittaja Katri Utula kommentissaan, muttei kuitenkaan oikeasti tarkoita kieltenopiskelua monikossa.

 

Mielestäni pitäisi uskaltaa käyttää enemmän tulkkeja. Virhearvio tässä tiedotustilaisuudessa on ehkä tehty monien ihmisten taholta, kun on katsottu, että Pakarinen voisi vastata ulkomaisten toimittajien kysymyksiin englanniksi kylmiltään ja vielä juuri harjoitusten jälkeen, kun hänellä on mielessään vain sanat "leave me alone, I want to go home". "Jättäkää miut rauhaan, mie halluun kottiin!"

 

Mielestäni hävetä saisivat vain suomalaiset toimittajat, jotka eivät hallitse omaa äidinkieltään. "Hanna vastaili ulkomaisten toimittajien kysymyksiin olankohautuksilla, silmienpyörittelyllä ja yritti selittää hermostuneesti kikatellen: 'En tiedä, en tiedä, olen nyt vähän sekaisin, kun tulin juuri juuri tuolta harjoituksista.'", kirjoittaa Ilta-Sanomat, eikä toimittaja muista, että luettelorakenteen osien tulee olla samankaltaiset – joko kaikki ovat sivulauseita tai mikään ei ole.

 

 

Suomenruotsalaisilla on vanhoista perinteistä johtuen halkaisijaltaan 22-millinen lyyrakokardi ylioppilaslakissaan, kun suomenkielisillä lyyran koko on yleensä 16, joskus 14 millimetriä. Ero juontaa juurensa kielikiistoista. Aikoinaan lyyran koko oli kielipoliittinen kannanotto, ja mitä pienempi lyyra oli, sitä fennomaanisempi oli lakin kantaja. Hiljattain luin Fredriksonin Internet-sivuilta, että suomenruotsalaisilla ylioppilaslakki on muutenkin "muhkeampi, suurempi kuin suomalainen". No, katselin vuoden 2005 Spes Patriae (latinaa, 'Isänmaan toivot', vuosittain julkaistu teos, jossa on uusien ylioppilaiden nimet ja kuvia) -kuvastoa, ja tulin siihen tulokseen, että suomenruotsalainen lakki on hölmön näköinen. Tulee mieleen merimieslakki. (No, rannikon väkeähän suomenruotsalaiset ovat.) Jag är absolut inte avundsjuk!

 

Hankin ylioppilaslakkini jo kaksisen viikkoa sitten Tampereen Sokokselta. Kyseessä on ihan aito Fredriksonin lakki, jolle tuli hintaa 25 euroa. Pääni koko on peräti 59, eli yhtä isompi kuin Jokella*. Minulla nyt vain on iso pää. (Ja pään koko tietysti korreloi älyn kanssa, siksi tulee E useammasta yo-kokeesta! )

 

"Ylioppilas" tarkoittaa paitsi lukion päättötutkinnon, ylioppilastutkinnon, suorittanutta, myös yliopistossa opiskelevaa. Ainakin itse miellän ylioppilaan yliopisto-opiskelijaksi, sanotaanhan esim. Cloudya "lääketieteen ylioppilaaksi" ja esim. Helsingin yliopistossa opiskelevat muodostavat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan. Syynä nimitysten yhtäläisyyteen on, että ennen vanhaan ylioppilastutkinto oli yliopiston "pääsykoe". Oi niitä aikoja! Nykyään melkein kaikkialle on pääsykokeet, vaikka tutkinnon uudistamisella pyritään kyllä siihen, että yo-arvosanoja voisi käyttää enemmän hyväkseen opiskelupaikan hakemisessa.

 

1940-luvulle asti ylioppilaaksi lukeminen oli aika harvinaista. Noilta ajoilta on kulttuuriimme jäänyt mielestäni suhteettoman suuri yo-tutkinnon arvostus. Yleissivistävän koulutuksen käynyttä taidetaan yleensä juhlia enemmän kuin ammattiin valmistunutta, vaikka ammattikoulualat ovat selvästi saamassa lisää arvostusta. On huomattu, että ammattitutkinto on toimeentulonkin kannalta monissa tapauksissa todella kannattava vaihtoehto.

 

Olen pohtinut, onko esimerkiksi minun omaa tutkintomenestystäni järkeä erityisemmin hehkuttaa tai juhlistaa. Kaikki ovat koko ajan odottaneetkin minulta korkeita arvosanoja – onko "itsestäänselvyyttä" järkeä juhlia? Ehkä ylioppilasjuhlat ovat tärkeämpiä niille, jotka ovat onnistuneet yli odotusten – kenties niille, jotka saivat koko pitkän kevään jännittää, pääsisivätkö ylipäätänsä ylioppilaiksi.

 

Mutta no, kyllä oma luku-urakkani loppujen lopuksi tuntui niin suurelta, että juhlaan olisi aihetta. Kävinhän sentään kolme vuotta koulua ihan vain näitä arvosanojani varten! (Ei ihme, että monet suhtautuvat kirjoituksiinsa yltiöpäisellä vakavuudella!)

 

Ylioppilasjuhliini lienee tulossa vajaat 40 henkilöä, melkein kaikki sukulaisia. Näen esimerkiksi enoni, joka on ollut yli vuoden työmatkalla Kaukoidässä. Juhliini tulee myös tätini, joka kirjoitti ylioppilaaksi viime syksynä – ehtipäs ennen minua! Jostain syystä hän päätti vielä "vanhoilla päivillään" lukea ylioppilaaksi.

 

Lopuksi haluaisin vielä muistuttaa tämän kevään ylioppilaita äidinlyyrasta. Läheskään kaikki eivät ilmeisesti tiedä, että on tapana antaa äidille kiitoksen eleenä ylioppilaslakin lyyran näköinen koru. Varokaapas, mamma saattaa todella olettaa saavansa sellaisen! Ostin omalle äidilleni lyyran viime viikolla. Se oli ihan kohtuuhintainen, 7,90 €, vaikka olisin tietysti hankkinut sen millä hinnalla hyvänsä.

Naapurissamme Suomenlahden toisella puolen on tapahtunut kummia. Muslimimaiden levottomuuksista kirjoittaessani (täällä ja täällä) ihmettelin kovasti, miten pienet asiat saavat ihan älyttömät mittasuhteet. No, nyt on todistettu, että se koskee myös lähialueitamme.

 

Tallinnassa päätettiin siirtää keskeiseltä paikalta sotilaiden hautausmaalle kiistelty patsas, jonka Neuvostoliitto pystytti toisen maailmansodan voitettuaan. Sotilasta esittävä patsas symboloi virolaisille neuvostomiehitystä, neuvostoliittolaisille taas sodan voittamista. En ole ainoa, joka ihmettelee, miksi nyky-Venäjä on niin fiksoitunut kyseiseen patsaaseen. (Nyky-Venäjä ei ole Neuvostoliitto, mutta on se alkanut sitä muistuttaa. Putin päätti ottaa kansallishymnin säveleksi vanhan Neuvostoliiton hymnin sävelen, ja kyseiselle hepulle ja hänen puolueelleen on viime vuosina kertynyt valtaa kuin kommunisteille neuvostoaikaan.)

 

On varsin käsittämätöntä, miten Venäjän vallanpitäjät kehtaavat kritisoida Viroa patsaan siirron takia. Kaiken lisäksi sen uhkaukset ovat olleet järjettömän ylimitoitettuja. Venäjä korostaa, kuinka virolaiset toimivat "fasistisesti" poistaessaan NL:on voiton symbolin. Kun nyt historiaa pengotaan, eipä tule kuitenkaan mieleenkään hävetä sitä, että Neuvostoliitto itse vehkeili Saksan kanssa ennen sotaa – maat päättivät (Virolta kysymättä, tietysti ), että Neuvostoliitto saisi ottaa Viron haltuunsa.

 

Suomen hallitus on onneksi ottanut voimakkaasti kantaa Viron puolesta. Virolaisten viranomaisten tapaa hoitaa mellakoita ei tosin voi erityisemmin kehua: pidätettäessä ihmisiä on pahoinpidelty ja voimankäyttö on ollut liiallista. Tulee mieleen syyskuinen Smash ASEM -mielenosoitus Helsingissä.

 

Kuva: Pronssisoturi-patsas. Creative Commons Attribution ShareAlike 2.0. Kuva: LHOON.