Perttu's profileKrooninen älyBlogLists Tools Help

Blog


    8/15/2008

    Janne Kivivuori: Paha tieto. Tieteenvastainen ajattelu antiikista uusimpiin kiistoihin

    Sosiologi Janne Kivivuori on kirjoittanut vuonna 2003 kiinnostavan kirjan myyttien tarjoamisesta rahvaalle ja tieteellisen tiedon leviämisen vastustamisesta.

    Kivivuori kertoo, että jo monet antiikin filosofit, esimerkiksi Platon kuuluisassa Valtio-teoksessaan, ovat esittäneet, että tavalliselle kansalle pitäisi syöttää jotain puppua, jotta se toimisi moraalisesti. Platonin teoksen henkilöhahmo Sokrates ehdottaa myyttiä, jonka mukaan jumala olisi valanut eri ihmiset eri metalleista niin, että hallitsijat ovat kultaa, vartijat hopeaa ja työläiset rautaa. Tämä myytti perustelisi kullekin, miksi tämä kuuluu johonkin tiettyyn kansanosaan.

    Pahan tiedon mukaan moni älymystön edustaja on puolustanut uskonnollisten myyttien tarjoamista kansalle. Uskonnon hiivuttua Ranskassa vuoden 1900 tienoilla esitettiin, että sosiologia voisi olla uusi valtionuskonto. Oswald Spengler (teos vuodelta 1922) oli sitä mieltä, että uskonnottomuus on kuolevan yhteiskunnan merkki yhdessä kaupungistumisen, maaseudun halveksumisen ja intellektualismin kanssa.

    Esimerkiksi evoluutioteoriaa on pidetty ihmisten moraalisuutta heikentävänä, koska se esittää luonnon yksilöiden välisenä kamppailuna ja kannustaa siis ehkä egoismiin. Kirja ei valitettavasti kerro esimerkiksi Yhdysvaltain kiistoista evoluution kouluopetuksen suhteen, vaikka siitä olisi saanut mielenkiintoista juttua.

    Eräät ajattelijat ovat esittäneet, että moraalia edistävät teoriat ja myytit ovat oikeasti totta. Ilmeisesti taustalla on ajatus siitä, että totuuden on oltava hyvä ja arvokas. Toisten mielestä uskontoa saa kyseenalaistaa, mutta ei tavallisen rahvaan kuullen. Pahan tiedon kirjoittaja itse vastustaa myyttien syöttämistä kansalle.

    Kirja esittää myös kysymyksen, voiko uskonnoton henkilö olla moraalisesti hyvä. Tämä kysymys nousee usein esille esimerkiksi ateistien ja uskovaisten välisissä väittelyissä. Kirja vastaa: voi.

    Oma mielipiteeni ei ole ihan yhtä suorasukainen. Mielestäni ateistit kyllä usein toimivat moraalisesti hyväksyttävästi (eikös tämä ole ihan itsestäänselvyys?), enkä näe mitään väliä sillä, onko heidän motivaationsa lähtöisin itsekkyydestä ja opportunismista. Mielestäni se, että ateisti toimii moraalisesti hyvin, on kuitenkin osoitus siitä, ettei hän todellisuudessa elä oman tieteellisen maailmankuvansa mukaisesti. Jotta voisi uskoa, että omilla teoilla on jotain väliä, on uskottava yliluonnolliseen tai ainakin antauduttava omien vaistojen valtaan järkeistämättä asioita. "Vapaa-ajattelijat edistävät uskonnotonta ja tieteellistä maailmankatsomusta." Tiede ei anna mitään perustelua sille, miksi moraaliteorioiden pohjana olevat prinsiipit olisivat itseisarvoja.

    Paha tieto on mielenkiintoinen kirja luettavaksi. Yksikin filosofian lukiokurssi pohjatietona auttaa sen ymmärtämistä. Sitä ei ehkä kannata lukea, jollei missään tapauksessa tahdo kyseenalaistaa pohjimmaisia käsityksiään.

    scan0004

    8/14/2008

    1589 päivää maailmanloppuun?

    Mainitsin joskus aikoja sitten ohimennen vuoteen 2012 liittyvistä maailmanlopun ennustuksista. Huhtikuussa 2006.

    Vinkki: tänään tulisi näitä maailmanlopun povauksia koskien dokumentti JIM-kanavalta kello 21.